AGK:n varsinaisen kokouksen 19.2.19 päätöksiä

AGK:n varsinaisen kokouksen 19.2.19 päätöksiä

20.02.2019

Paluu

Aulangon Golfklubin varsinainen kokous pidettiin tiistaina 19.2.2019 hotelli Aulangolla. Kokouksessa oli läsnä 54 jäsentä.

Hallituksen jäseniksi valittiin jatkamaan Saara Elväs (naiset), Jari Aarnio (kapteeni), Jussi Aaltonen (miehet), Pekka Heinonen (kilpailu), Miika Huhtinen (siht.), Maire Rissanen (seniorit) ja Juha Santala (juniorit).

Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Juuso Lindfors (edustuspelaajat), joka voitti äänestyksessä äänin 36 - 18 toisena ehdokkaana olleen Matti Torkkelin (seniorit).  

AGK:n puheenjohtajana jatkaa viime vuonna kahdeksi vuodeksi valittu Risto Korpela.

Tilintarkastajiksi valittiin Jari Määttänen KHT ja Pekka Siltala HT.

Lisäksi päätettiin Aulangon Golfklubi ry:n edustamisesta Aulanko Golf Oy:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 5.3.2019.

  • Päätettiin, että Pekka Heinonen edustaa Aulangon Golfklubi ry:tä yhtiökokouksessa.
  • Päätettiin esittää, että Aulanko Golf Oy:n hallitukseen valitaan viisi jäsentä ja että jäseniksi valitaan Vesa Rontu, Risto Korpela, Tuula-Kaarina Isosuo, Rauno Lehtimäki ja Janne Korpela.
  • Päätettiin esittää, että Aulanko Golf Oy:n varsinaisiksi tilintarkastajiksi valitaan Jari Määttänen, KHT ja Helge Saarinen, KHT sekä varatilintarkastajaksi Pekka Siltala, HT-tilintarkastaja.

AGK:n varsinaisen kokouksen puheenjohtajana toimi Marko Seppälä.

Kokousasiakirjat löytyvät AGK:n tiedotearkistosta.

Kiitos kaikille kokoukseen osallistuneille!

Aloituskurssit junioreille

Aloituskurssit junioreille

AGK:n Starttkurssit junioreille (6-15 -vuotiaille) Tule mukaan, GOLF on kivaa!

Everstin lounasbuffet

Everstin lounasbuffet

Everstin kuuluisa lounasbuffet tarjolla päivittäin klo 11-16. Tervetuloa nauttimaan!

YRITYS -JA RYHMÄKILPAILUT AULANGOLLA 2019

YRITYS -JA RYHMÄKILPAILUT AULANGOLLA 2019

OTA YHTEYTTÄ JA PYYDÄ TARJOUS!

Yhteistyökumppanit