27.09.2024
PaluuKOLMEN KENTÄN RETKELLÄ GOLFIA JA KULTTUURIA
AGK:n 30 senioripelaajaa matkasi elokuun lopussa perinteiselle kolmen kentän retkelle, tällä kertaa Länsi-Uudenmaan maisemiin. Matkalla tarkoituksena oli harrastaa golfin lisäksi myös hieman kulttuuria, ja siihen matkalaiset saivat ensikosketuksen jo bussissa, jossa tietokilpailtiin ja opittiin uutta kotipaikkakunnasta uunituoreiden Hämeenlinna-kysymyskorttien kera. Jorma-matkanjohtaja kertoi sattumuksia v. 1990 järjestämältään ryhmämatkalta Oberammergauhun, Saksaan, katsomaan 10 vuoden välein esitettävää maailmankuulua Kristuksen kärsimysnäytelmää. Golfmatkalaiset saivat kuulla, mitkä kaikki asiat voivat matkalla mennä pieleen, kun majoitus ja tilattu ruokailu on yllättäen peruttu, bussi hajoaa, matkanjohtaja eksyy porukasta ja lippuja kärsimysnäytelmään ei olekaan kuin puolelle matkalaisista.
Aulankolaisten joukko luotti kuitenkin parempaan onneen matkanjohtamisessa ja jatkoi rohkeasti ja innokkaasti eteenpäin. Innostusta lisäsi se, että ensimmäisen matkakohteemme Nordcenterin kentät, Fream ja Benz, oli valittu Golfpisteen kenttärankingissa Suomen neljän parhaan kentän joukkoon vuonna 2023. Kentät olivatkin esteettisesti kauniita ja erityisen hyväkuntoisia. Niiden kiertäminen vaati myös hyväkuntoisuutta. Valutimme monta hikipisaraa Freamin mäkiä kavutessamme, eikä Benz ollut sekään helpoimmasta päästä. Haastetta siis riitti, mutta kohtuullisella lyöntimäärillä kentät silti selvitettiin. Nordcenterissä toimittiin siten, että puolet porukasta pelasi ensin Benzin ja seuraavana päivänä Freamin ja päinvastoin.
Tavan mukaan myös kisailtiin, tällä kertaa molempien kenttien yhteistuloksesta. Tasoituksellisen pistebogey-kisan parhaat olivat naisissa Liisa Virtanen 70 pisteellä ja miehissä Ilkka Salonen 80 pisteellä. Ilkan kahden kentän lyöntipelin bruttotulos oli huima 153 lyöntiä (74 + 79).
Ryhmämme majoittui Mustion linnassa, Suomen vanhimman, vuonna 1560 perustetun Mustion ruukin alueelle rakennetun kartanon tiloissa. Pitkäaikaisen omistajasuvun, Lindnerien, perustama säätiö ylläpitää nykyään museokartanoa, hotellia ja ravintolaa. Mustion linnan rakennuksia ympäröi kaunis puistopuutarha erikoisine puulajeineen ja rakennelmineen, jotka tuovat mieleen Aulangon alueen. Alueen historiaan tutustuimme mainion oppaan, Jouko Kivirannan asiantuntevan ja huumorilla höystetyn opastuksen avulla. Mustion linnassa on arvokas, osittain alkuperäinen kustavilaista tyylisuuntaa edustava kalustus ja paljon arvokkaita maalauksia. Linnan historiaan sisältyy monia tunteita herättäviä tarinoita Lindnerien elämänvaiheista, joita Kiviranta elävästi ja eläytyen kertoi.
Myös linnan ravintola osoittautui todella tasokkaaksi. Ryhmämme sai nauttia toisen päivän iltana maittavan neljän ruokalajin illallisen. Ruokalajeissa oli onnistuneesti yhdistetty monenlaisia makuja. Ravintolan perusperiaatteena on suosia lähialueitten raaka-aineita ja käyttää ne mahdollisimman tarkasti ja monipuolisesti. Olimme vaikuttuneita myös tarjoilun nopeudesta ja ammattimaisuudesta.
Kolmannen päivän aamuna jätimme Mustion linnan taaksemme ja suuntasimme Lohjan St.Laurence Golfin Pyhän Laurin kentälle. Tässäkin golfkeskuksessa on myös toinen kenttä, Kalkki-Petteri, mutta ajan puutteen vuoksi se jäi tällä kertaa valloittamatta. Nordcenterin jälkeen oli hyvää vaihtelua pelata lähes tasaisella kentällä, joka kierteli metsäisissä maisemissa lähellä Lohjan harjua. Lukuisat bunkkerit ja välillä vähän piilossakin olleet vesilammikot tekivät kentästä kuitenkin haastavan ja tarkkaa pelaamista vaativan.
Tällä kertaa pelattiin tasoituksellinen lyöntipeli sekä miehissä että naisissa. Voittajiksi selviytyivät Pirkko Rautavirta tuloksella 67 (-5) ja Markku Hiedanpää tuloksella 70 (-2). Bruttolyönneissä parhaat olivat naisissa Virpi Tapio 90 lyönnillä ja Matti Torkkeli miehissä 84 lyönnillä.
Kaikkina pelipäivinä syyskesän sää helli matkalaisia ja pelien jälkeen oli mukava hetkeksi istahtaa aurinkoon golfklubien terasseille ihmettelemään golfin hienoutta ja elämän ihmeellisyyttä. Saatettiin terassilla suunnitella myös seuraavan vuoden matkoja. Ainakin palautekyselyssä tuli paljon ehdotuksia matkakohteiksi ja yksimielisiä oltiin siitä, että golfin lisäksi on hyvä tutustua myös paikallisiin kulttuurikohteisiin.
Jorma Virtanen