Senioritiedote 8/2022

Senioritiedote 8/2022

30.09.2022

Paluu

Syyskuun merkittävin tapahtuma oli senioriyhdistyksen syyskokous, joka pidettiin 23. syyskuuta Everstin klubiravintolassa. Kokousta edelsi aamuinen 9-reiän päätöskisa Hugolla, johon osallistui peräti 49 senioria. Kovatasoisen kärkikolmikon muodostivat Martti Harmonen 22, Markku Hiedanpää 21 ja Juhani Lehto 20 pisteellä. 

Syyskokoukseen osallistui 30 illalliskortin lunastanutta. Ilta aloitettiin palkintojen jaolla, mm. seuran mestaruuskilpailujen seniorisarjojen mitalistit, reikäpelimestari sekä Prisma- ja lähipelien parhaat saivat mitalinsa. Puheenjohtaja piti katsauksen kauden toimintaan todeten runsaiden tapahtumien toteutuneen suunnitellusti. Seurassamme on noin 1050 seniori-ikäistä, joista reilut kaksisataa on osallistunut kilpailutoimintaan. Mestaruuskisoihinkin osallistui 105 senioria.

Positiivisia asioita kaudella olivat toimintojen ja niihin osallistumisen runsaus. Tulosten mobiilikirjaamisessa kehityttiin ja tuloskuntoa joukkueena osoittivat yllätysvoitto 10-seuran kisassa, seuraotteluvoitto Kanava Golfissa ja tawastilaisten lyöminen Ryder Cup reikäpeliottelussa. Kaksi onnekasta senioria teki hole-in-one’n kilpailutilanteessa. Koivikkokoti hyväntekeväisyyskisaan senioriladyt olivat jälleen onnistuneesti keränneet valtaisasti arpajaispalkintoja noin sadan osallistujan tavoiteltavaksi.

Parannettavaa kaudelta jäi mm. kummitoiminnan tehostaminen. Shootout kisa jäi pitämättä, maratonille osallistui vain 19 pelaajaa, reikäpelikisoja toivottiin lisää ja kevättalkoissa Hugolla oli vain muutama haravoitsija! Sääntötuntemus kaipaa päivitystä ja tiedottamisessakin on aina kehitettävää.

Tulosurheilu muodostaa edelleenkin suuren osan kesän toiminnoista. Rennonpaa yhteistä toimintaa toki on. Ei niin vakavaa kilvoittelua olivat perjantaiaamun perinteinen early birdie, keskiviikkoinen lady meeting, kuntosalitoiminta ja tietenkin suosittu 3-kentän reissuretki. Kilpailuista toteutui totutusti myös seuramme vanhin yhtäjatkoisesti pelattu avoin seniorikisa eli Tunari Kiulu. Mainittujen lisäksi pelattiin 12 osakilpailun viikkokisa tawastilaisten kanssa, kaupunkiottelu Hämeenlinna-Hyvinkää, Prisma-pelit ja osallistuttiin tietenkin seuran yleisiin kisoihin.

Senioreiden toiminta tapahtui suurelta osin kotikentillä ja varsinkin Hugolla. Parhaat senioripelaajistamme osallistuivat Suomen Golfsenioreiden kansallisiin sarjoihin ja jopa erinomaisella menestyksellä. Suomen mestaruusmitaleita saavuttivat omissa ikäluokissaan Erja Salonen-Helen ja Juhani Nieminen. Senioreiden Aluetourin kisoihin osallistui useampikin aulankolainen, joista parasta menestystä keräsivät Anitta Kärkkäinen, Seppo Eloranta ja Reijo Vuorinen. Onnittelut heille!

Kauden 2022 toimintakertomus julkaistaan nettisivuillamme syksyn aikana.

Puheenjohtaja ennakoi lyhyesti kautta 2023 todeten että päättynyt kausi antaa hyvän pohjan toimikunnalle suunnitella tulevan kauden toimintaa. Painopisteen toiminnassamme tulisi olla jäsentoimintaa tukevalla kuntoliikunnalla, mutta tulosurheilu kattanee merkittävän osan toiminnastamme ensi vuonakin. Erityistä huomiota olisi osoitettava uusien ja vasta-alkaja golfareiden perehdyttämiseen ja saamiseen sisälle toimintaamme. 

Senioritoimikunnan valinta on syyskokouksen tärkein tehtävä. Puheenjohtaja Kari Marin oli ilmoittanut jo ajoissa luopuvansa tehtävästä, joten valittavan toimikunnan kokoonpanoon oli valmisteltu uusi esitys. Päättyneellä kaudella toimikunnan tehtäviä jo jaettiin myös tapahtumavastaaville, jotka hoitivat oman tehtävänsä lähes itsenäisesti saaden tukea toimikunnalta ja puheenjohtajalta. Tätä käytäntöä laajennettiin seuraavan kauden kokoonpanoon siten, että toimikuntaan kuuluu kuusi varsinaista jäsentä ja heidän apunaan useampi tapahtumavastaava. Toimikunta voi täydentää itseään tarpeen mukaan. Kun Timo Sankari hyväksyi ehdotuksen toimia puheenjohtajana, niin ehdotus toimikunnan kokoonpanoksi muodostui seuraavaksi: Timo Sankari pj, Pirkko Rautavirta vpj, Leena Takala siht, sekä jäseninä Merja Viitasaari, Markku Hiedanpää ja Kari Marin. Nimettyinä tapahtumavastaavina toimivat Pekka Riikonen, Veikko Itkonen ja Timo Ripatti. Kun vastaehdotuksia ei ollut, niin kokous hyväksyi yksimielisesti toimikunnan kokoonpanon esitetyn mukaiseksi. Kiitokset ”vanhalle” ja menestystä uudelle toimikunnalle!

Uusi toimikunta kokoontuu lokakuussa määrittämään tehtäväjakoa aloittaakseen kauden 2023 toimintasuunnitelman valmistelun. Kevätkokous pidetään helmikuun 2023 alkupuolella. 

Kiitokset kaudesta 2022 ja menestyksekästä tulevaa kautta!

Kari Marin

Ajankohtaista

YRITYSKILPAILUT AULANGOLLA 2024

YRITYSKILPAILUT AULANGOLLA 2024

OTA YHTEYTTÄ JA PYYDÄ TARJOUS!
Katso lisää >

Vuoden 2024 pelioikeudet

Vuoden 2024 pelioikeudet

AULANGOLLA PELAAT ENEMMÄN!
Katso lisää >

Osakkeita myynnissä

Osakkeita myynnissä

HANKI GOLF-OSAKE JA OTA TÄYSI HYÖTY OMISTAMISEN EDUISTA!
Katso lisää >

Yhteistyössä