Senioritiedote 4/2023

Senioritiedote 4/2023

03.08.2023

Paluu

Heinäkuun helteillä!

 

Heinäkuun lopussa olemme jo ylittäneet kauden puolivälin. Sää on meitä pääosin suosinut ainakin suurimmassa osassa tapahtumia. Ne ovatkin olleet täydessä vauhdissa ja innokkaita senioreita on mukavasti riittänyt.

Early Birdie (EB) ja Keskiviikkotapahtuma ovat jatkuneet säännöllisesti perjantaisin ja keskiviikkoisin. Keskiviikkotapahtuma on hyvä tilaisuus tutustua golfiin paremmin ja saada uusia pelikavereita. Kannustakaa uudempia pelaajia tulemaan mukaan tähän matalan kynnyksen tapahtumaan. Early Birdie vierailee seuraavaksi Hattulassa 4.8.   

Lähipelikisat ovat nyt puolivälissä ja mitä hankalimmista paikoista tehdyt lyönnit alkavat olla hanskassa. Kisan kärjestä löytyy tuttuja nimiä, mutta tilanne sijoitusten suhteen on vielä täysin avoin ja kaikki on mahdollista. Seuraava kisa on 7.8 Hugolla. Reikäpelienlohko vaihe alkaa olla viimeisiä pelejä vaille ja jännitystä riittää. Elokuussa alkavat pudotuspelit ja niistä löytyy lisätietoa Hugon ilmoitustaululta, kun lohkot on pelattu loppuun.

Kilpailurintamalla on ollut kiirettä. Seniorimaraton pelattiin Hugolla kesäkuussa 16.6. ja mukana oli 25 ’maratoonaria’. Markon eväiden avulla sinnittelimme 4 kierrosta (9 reikää). Naisten tasoituksellisen lyöntipelin voitti Anitta Kärkkäinen tuloksella 138 lyöntiä, miesten sarjan Risto Nukari 132 lyöntiä ja scratch’in Timo Sankari 159 lyönnillä. Tunari Kiulu taas pelattiin 13.7 Hugolla. Kisa on vanhin avoin seniorikisa Aulangolla. Pelaajia oli mukana hienosti 41. Muutama pelaaja oli uskaltautunut mukaan myös muista seuroista. Sarjavoitot menivät seuraavasti: Naiset Merja Viitasaari, M50 Timo Sankari, M70 Tapani Laine ja scratch Timo Sankari.

Perinteinen kaupunkiottelu Hyvinkäätä vastaan oli 30.6 Tawastin kentällä. Ottelussa Hämeenlinna edustajat ottivat selvän voiton. Hämeenlinnan 8 pelaajan yhteistulos oli 564 lyöntiä ja Hyvinkään 585. Hämeenlinnan joukkueen tulokseen laskettiin seuraavien pelaajien tulokset: Reijo Vuorinen 68, Sisko Partanen 69, Anna-Maija Mikkotervo 69, Seppo Eloranta 71, Johanna Suoranta 71, Tuula Räsänen 71, Lauri Lindberg 72, Risto Saari 73.

Seniorien viikkokisat jatkuvat elokuussa pienen tauon jälkeen. Kisassa ollaan puolivälissä ja sijoitukset vaihtuvat jokaisen kilpailun jälkeen. Ratkaisut kaikissa sarjoissa ovat vielä täysin avoinna. AGKn menestys on jatkunut keskikesän kisoissa ja toivottavasti jaksetaan syksyyn asti.

Paripelejä (Prismapelit) on pelattu kaksi kierrosta eli bestball ja greensome. Kaksi ensimmäistä kisaa voitti pari Susanna Heimsch ja Timo Sankari. Seuraavana on foursome ja se pelataan 31.7.

Aulangolla järjestettiin M70 lyöntipelin SM kisat heinäkuussa. AGK:n seniorit olivat tuttuun tapaan hyvin edustettuna niin kentällä kuin talkootöissäkin. Aulankolaisista kisaan osallistui viisi pelaajaa. Kisa pelattiin pääsääntöisesti mukavan lämpimässä kesä säässä. Kaksi päiväinen kisa oli tiukka loppuun asti. Yksilöpeleissä Risto Saari jäi niukasti palkintosijojen ulkopuolelle. Joukkuekisassa pelaajamme Risto Saari, Matti Mäkivirta ja Seppo Eloranta saivat pronssia.

Eclectic -kisa on nyt alkanut. Kortteja saa caddiemastereilta. Pyydä korttia joko Hugolta tai Everstiltä. Ohjeet/säännöt löytyvät ilmoitustauluilta ja AGK:n nettisivuilta. Täytettyjä/käytettyjä kortteja kannattaa jättää tuloskorttilaatikkoon. Niiden joukosta arvotaan syksyllä hyviä palkintoja.

Muistathan liittyä Seniorien WhatsApp ryhmään. Ryhmässä on tiedotteita kauden tapahtumista ja muutakin. Ilmoita halustasi toimikunnan jäsenille.

 

Tiiterveisin!

SenioritoimikuntaSenioriteid

Ajankohtaista

YRITYSKILPAILUT AULANGOLLA 2024

YRITYSKILPAILUT AULANGOLLA 2024

OTA YHTEYTTÄ JA PYYDÄ TARJOUS!
Katso lisää >

Vuoden 2024 pelioikeudet

Vuoden 2024 pelioikeudet

AULANGOLLA PELAAT ENEMMÄN!
Katso lisää >

Osakkeita myynnissä

Osakkeita myynnissä

HANKI GOLF-OSAKE JA OTA TÄYSI HYÖTY OMISTAMISEN EDUISTA!
Katso lisää >

Yhteistyössä