Hyvän käytöksen ja turvallisen pelaamisen ohjeet

Hyvän käytöksen ja turvallisen pelaamisen ohjeet

Ohjeistuksemme noudattaa golfsääntöjen yleistä säännöstöä, joka on syntynyt pelin pitkästä historiasta. Yhteisten ohjeiden noudattaminen luo viihtyisän peliympäristön ja tuottaa peli-iloa.

Hyvät tavat

  • Muut pelaajat ja ulkopuoliset liikkujat on koko ajan otettava huomioon kentällä. 
  • Pelaajalta odotetaan hyvien tapojen noudattamista kentällä ja klubitalossa.
  • Tervehtiminen klubilla ja kentällä kuuluu hyviin tapoihin. 

Pukeutuminen

  • Aulanko Golf suosittelee siistiä ja ehjää golfpukeutumista. Jalkineiksi soveltuvat golfkenkien lisäksi lenkkitossut ja pohjakuvioinniltaan matalat vapaa-ajan jalkineet.

Ennen kierrokselle lähtemistä

  • Ilmoittaudu hyvissä ajoin ennen lähtöaikaasi caddiemasterille. 
  • Ota selvää paikallissäännöistä ja muista päivän pelimääräyksistä 

Ensimmäisellä tiillä

  • Tule tiin läheisyyteen vähintään viittä minuuttia ennen lähtöaikaa. 
  • Esittäydy ryhmäsi pelaajille, joita et tunne. Toivota kaikille hyvää pelionnea.
  • Mikäli edellinen ryhmä on vielä tiillä, jätä reilusti etäisyyttä ja odota, että ryhmä on rauhassa lyönyt avauslyöntinsä.

Turvallinen pelitapa

  • Kentänhoitajalla on kentällä etuoikeus. Voit jatkaa peliä, vasta kun hän on antanut siihen luvan tai suorittanut työtehtävänsä loppuun. 
  • Huuda FORE, jos on pieninkin vaara pallon osumisesta toisiin ihmisiin. 
  • Älä pelaa salamoinnin uhatessa. Sinulla on sääntöjen mukaan oikeus keskeyttää pelaaminen ja hakeutua turvaan, jos uskot salamoinnin uhkaavan sinua. Tutustu tästä ukonilmaohjeisiin.

Pelinopeus

  • Hidas pelaaminen vie kaikilta peli-ilon. Pelaajien on tosissaan yritettävä pelata ripeästi. Ryhmän on pysyttävä edellisen ryhmän vauhdissa. Jos peliryhmä jää jälkeen yhden reiän verran, siirtyy etuoikeus pelaamiseen takana tulevalle ryhmälle. Hitaamman ryhmän on tällöin annettava takana tuleville ohituslupa, olipa takana tulevassa ryhmässä yksi tai neljä pelaajaa.
  • Pelikierroksen enimmäisaika on 2h 10 min/9 reikää ja 4h 20min/18 reikää. 
  • Ole valmiina pelaamaan, kun on sinun vuorosi lyödä. Valitse maila ajoissa ja laita hanska käteen odotellessasi lyöntivuoroasi. 
  • Mene omalle pallollesi välittömästi, kun sen voit tehdä turvallisesti. 
  • Kärryt  tulee viheriön läheisyydessä jättää paikkaan, josta pääsee jatkamaan suoraan seuraavalle tiiauspaikalle. 
  • Tutustu puttilinjaasi, kun toiset puttaavat. Vältä kuitenkin häiritsemästä muita. 
  • Kun kaikki ovat putanneet, poistu viheriöltä ripeästi. 
  • Tee tuloskorttiin tai mobiiliin merkinnät matkalla seuraavalle tiille. 
  • Pelaa varapallo, jos pallosi on vaarassa kadota muualle kuin vesiesteeseen tai kentän rajojen ulkopuolelle. 
  • Kun aloitatte kadoksissa olevan pallon etsimisen, päästäkää takan tulevat välittömästi ohi. 
  • Voitte jatkaa peliä, kun ohittava ryhmä on turvallisen etäisyyden päässä.

Huomaavainen käytös

  • Älä häiritse toisen pelaajan peliä liikkumalla, puhumalla tai aiheuttamalla melua. 
  • Älä seiso toisen pelaajan pallon lähellä, heti pallon tai reiän takana lyöntisuorituksen aikana. 
  • Älä seiso toisen pelaajan puttilinjalla. Varo ettei varjosi osu tälle puttilinjalle. 
  • Vältä matkapuhelimen käyttöä pelatessasi. Laita puhelin sellaiseen tilaan, jossa se ei voi häiritä muita pelaajia.

Kentän kunnosta huolehtiminen

  • Kaikkien pelaajien tehtävänä on huolehtia siitä, että he eivät turmele kentän kuntoa.
  • Pelaajien tulee jättää pelinsä jälkeen kenttä siihen kuntoon, missä se oli ennen heidän pelikierrostaan. 

Väylät ja karheikot

  • Vältä lyömästä harjoitusheilahduksella turpeita irti. Irtilyödyt turpeet asetetaan paikalleen. 
  • Lyöntijäljet paikataan huolellisesti. Paikattu kohta jatkaa kasvuaan, mutta irrallinen turve kuolee kesäpäivänä parissa tunnissa.
  • Mikäli turve hajoaa lyönnissä palasiksi, tulee lyöntijälki tasoittaa mailalla tai jalalla. 

Hiekkaesteet

  • Mene bunkkeriin aina matalimmasta päästä. 
  • Tasoita haravalla aiheuttamasi lyönti- ja jalanjäljet. 
  • Laita harva esteeseen siten, että myös haravan varsi on kokonaan esteessä. 

Viheriö

  • Korjaa pallosi alastulojälki viheriöllä. Opettele oikea tapa korjata alastulojälki. 
  • Kävele kunnolla viheriöllä ja vältä laahaamasta jalkoja tavalla, josta aiheutuu vaurioita viheriölle. 
  • Älä astu toisen pelaajan puttilinjalle. 
  • Älä seiso välittömästi reiän vieressä. 
  • Älä ota putterin lavalla palloa reiästä. 
  • Älä nojaa putteriin viheriöllä. Vältä tätä erityisesti ottaessasi palloa reiästä. 
  • Käsittele lipputankoa varoen ja laita se reikään kunnolla vahingoittamatta reiän reunoja.

Vakava sääntö- /käytösrikkomus

  • Pelaaja, joka karkeasti toimii ohjeiden vastaisesti, voidaan poistaa kentältä. Tällaista käytöstä on toisten pelaajien tai henkilökunnan häiritseminen, uhkailu tai muu vakava etiketin laiminlyönti. 
  • Rikkomuksesta voi seurata lisäksi langettaa jatkoseuraamuksia kuten kilpailukieltoa tai pelikieltoa määräajaksi.
  • Henkilökunta kirjaa ylös kaikki turvallisuus- ja käytösrikkomukset ja raportoi niistä turvallisuus- ja käytöstyöryhmälle, johon kuuluvat AGK:n kapteeni ja toimitusjohtaja. 

AGK:n kapteeni, Aulanko Golfin henkilökunta ja valvojat valvovat kentän ohjeiden noudattamista ja ovat oikeutettuja puuttumaan mahdollisiin rikkeisiin.

Ajankohtaista

YRITYSKILPAILUT AULANGOLLA 2024

YRITYSKILPAILUT AULANGOLLA 2024

OTA YHTEYTTÄ JA PYYDÄ TARJOUS!
Katso lisää >

Vuoden 2024 pelioikeudet

Vuoden 2024 pelioikeudet

AULANGOLLA PELAAT ENEMMÄN!
Katso lisää >

Osakkeita myynnissä

Osakkeita myynnissä

HANKI GOLF-OSAKE JA OTA TÄYSI HYÖTY OMISTAMISEN EDUISTA!
Katso lisää >

Yhteistyössä