08.10.2021
PaluuYLEISTÄ
Kaunis ja sopivan lämmin sää mahdollisti golfkauden avauksen jo huhtikuun puolivälissä. Varsinkin Hugon kentälle saapui innokkaita pelaajia reippaasti. Koronapandemian ohjeilla pelaaminen onnistui turvallisesti ja nautinnollisesti. Ulospääsyä oli jo odotettukin.
Toukokuussa alkoivat erimuotoiset kilpailut suunnitelmien mukaisesti. Pelaajat totuttelivat WHS-järjestelmän käyttöön ja pelitulosten kirjaamiseen älypuhelimella. Siihenkin jo alettiin oppia hiljalleen.
Molemmat kentät olivat hyvässä kunnossa heti alkukeväästä. Saimme paljon uusia pelaajia joukkoomme kaikissa ikäryhmissä. Senioreiden osalta vahvistimme mahdollisuuksia keskiviikkoisin saada pelinsä aloittavia kumppanipeliin Hugolla. Tämä koettiin hyväksi, enemmänkin olisi mukaan mahtunut. Ehkä pelin ajankohtaa on pohdittava myös iltapuoleen, jotta työssä käyvätkin pääsisivät mukaan.
Senioreiden kauden 2021 tapahtumat toteutuivat alustavan suunnitelman mukaan. Koronaohjeita noudattaen kausi saatiin onnekkaasti loppuun. Päätöstapahtumaa vietettiin 24.9. Pelaaminen kentällä jatkui vielä sään salliessa pitempään.
Tarkemmat tiedot toiminnastamme ovat edempänä kertomuksessa. Kauden pelitulokset löytyvät lisäksi Aulangon nettisivuilta. Paljon ja monimuotoista toimintaa mahtui kauteemme. Osallistutaan jatkossakin aktiivisesti, kehitetään uusia muotoja ja nautitaan yhdessä tekemisestä hienon lajin parissa.
Kiitos kaikille jäsenillemme kuluneesta kaudesta. Tervetuloa uudet rohkeasti mukaan, ensi kausi alkaa ”ihan kohta”.
Lue tai lataa toimintakertomus 2021 kokonaisuudessaan tästä!
AGK senioritoimikunta