GEO-ympäristösertifikaatti

GEO-ympäristösertifikaatti

Aulanko Golfille on myönnetty kansainvälinen GEO (Golf Environment Organization) ympäristösertifikaatti.

Ympäristöjärjestelmäänsä Aulanko Golf dokumentoi kentän- ja ympäristönhoitoon liittyvät menetelmänsä. Sertifikaatti velvoittaa myös panostamaan kestävään kehitykseen ympäristötoimenpiteiden jatkuvalla parantamisella.

Aulanko Golf on yksi kymmenestä GEO sertifioidusta golfkeskuksesta Suomessa. Ensimmäistä kertaa sille myönnettiin GEO-sertifikaatti vuonna 2013. Sertifiointi kattaa Aulangon molemmat kentät Everstin ja Hugon rakennuksineen  ja se on voimassa vuoteen 2021 saakka. Kolmen vuoden välein suoritettavan auditoinnin yhteydessä järjestelmä tarkistetaan ja sertifikaatille asetetaan uudet tavoitteet. 

Mitä tarkoitetaan kestävällä golfilla

Ympäristöjärjestelmän avulla golfkenttä voi johdonmukaisesti kehittää toimintaansa kestävän kehityksen suuntaan. Ekologisen kestävyyden perusteena on, että ihmisten toiminta ei kuluta luonnon monimuotoisuutta eikä vaaranna ekosysteemin tasapainoa. Kantavana ajatuksena on, että ihminen, ympäristö ja talous huomioidaan tasavertaisesti päätöksenteossa ja toimintasuunnitelmassa.

GEO (Golf Environment Organization) on kansainvälinen golfkenttien ympäristösertifikaattia ylläpitävä ja auditoiva järjestö. 

 

Ajankohtaista

Vuoden 2023 pelioikeudet

Vuoden 2023 pelioikeudet

AULANGOLLA PELAAT ENEMMÄN!
Katso lisää >

Aloituskurssit junioreille

Aloituskurssit junioreille

ALOITUSKURSSIT JUNIOREILLE 0 €
Katso lisää >

Everstin lounasbuffet

Everstin lounasbuffet

EVERSTIN LOUNASBUFFET TARJOLLA MA-LA KLO 11-16. TERVETULOA!
Katso lisää >

Yhteistyössä