Kauan saimme odottaa kauden alkua, mutta maanantaina 1.6. siitä tuli totta.
Aurinkoisessa säässä ja huippukuntoisella Hugolla kilpailtiin lähipelissä Veikko Itkosen laatimilla rasteilla. Pelaajien parasta ajatellen Veikko olikin sijoittanut bunkkerirastit aivan bunkkerin lippojen alle, jolloin lippu oli paljon lähempänä kuin keskeltä bunkkeria lyötäessä! Lopulta tämä kyllä hänelle kostautui, kun hän viimeisessä ryhmässä täräytti wedgensä isoon kiveen, jonka ilmeisesti aiemmat ryhmät lyönneillään saivat kaivettua lähemmäksi pintaa. Uutta wedgeä ei kuulemma tarvitse hankkia, vaan pieni viilaus riittää.
Itse pelasin ensimmäisessä ryhmässä, osin tulospalvelun vuoksi, mutta sekään ei haittaa, että ruoho lyöntipaikoilla on silloin koskematonta.
Ykkösväylän rasti oli perinteisesti n. 40m lipusta väylän oikealla puolella puiden estäessä suoran lähestymisen. Koko ryhmä pelasi vasemmalle viheriön eteen pyrkien, eikä kukaan yrittänyt matalaa chippiä puiden oikealta puolelta. Konservatiivinen pelivalinta siis.
Kakkosväylän rasti oli etubunkkerin lipan alla, siis melko kaltevassa paikassa. Siitä oli vaikea saada oikean mittaista lyöntiä.
Kolmosväylällä rasti oli klassisesti n. 40m lipusta ruffissa väylän vasemmalla puolella ja matala rullaava chippi puita väistellen oli ainoa vaihtoehto suoraan lipulle.
Nelosväylän viheriö, tuo aina vaikeasti lähestyttävä kohde, oli nyt 90 metrin päässä ja sinne pallo piti lyödä väylän oikealta puolelta. Periaatteessa ei mikään mahdoton lyönti, mutta hiemankin oikealle lähteneet päätyivät bunkkeriin ja johonkin siellä olleista jalanjäljistä.
Viitosväylällä oltiin taas bunkkerin lipan alla ja matkaa lipulle oli reilusti. Jos sai pallon pois bunkkerista, niin se oli ihan hyvä suoritus siitä paikasta.
Kuutosväylällä kokeiltiin klassista bunkkerin yli chippaamista lähes ruohottomalta väylältä. Pienikin duffi tai toppi ja seuraava lyönti oli bunkkerista.
Seiskalla olimme väylän vasemmassa reunassa n. 90m lipusta. Houkutus puiden yli yrittämiseen oli ilmeinen. Hyvän lyönnin sai joko taidolla puiden yli kolmeen metriin lipusta, kuten Jyrki Backlund tai niin kuin allekirjoittanut tuurilla latvuksen läpi hieman kauemmaksi lipusta. Par kummallekin!
Väylällä kahdeksan olimme viheriön yläpuolella paksussa ruffissa. Varmaan oli kenttämestari ajanut siitä useamman kerran yli apulantakoneella! Siitä piti lyödä rohkeasti viheriölle, jossa pallo liian rohkean lyönnin jälkeen vierii yllättävän kauas.
Viimeinen rasti oli etubunkkerissa, mutta nyt Veikko oli unohtanut laittaa sen lipan alle. Korkea etureuna piti huolen siitä, että helpolla ei päästy nytkään.
Pikaisen laskutoimituksen tulos oli, että lyöntejä kertyi omaan korttiin tällä kertaa 29 ja Jyrkille yksi enemmän.
Sitten olikin aika siirtyä tulospalvelun pariin ja odottamaan muiden ryhmien, ja varsinkin runsaasti Pullerilla harjoitelleen ”kuuman ryhmän” saapumista.
Pikkuhiljaa alkoi selvitä, että tällä kertaa rata ei ollut ainakaan helpoimmasta päästä, sillä varsinaisia huipputuloksia ei ollut kellään. Jari Kopralla oli hyvä kierros, 29 lyöntiä ja sen parempaa tulosta ei tänään sitten tehty.
Jari Mäntysalo, viime vuoden lähipelisarjan voittaja, teki tuloksen 30 ja Tapani Laine ja Rainer Rintakoski yhden lyönnin enemmän.
Naisten sarjassa tiukan kilpailun voitti Ulla Holopainen, tulos 35 ja Rakel Marin oli toinen, 36 lyönnillä. Maija-Liisa Kekki (38), Irene Kuusela (39) ja Anitta Kärkkäinen (39) pelasivat myös hyvin.
Tasoituksellisissa tuloksissa Ulla oli taas paras (21), Maija-Liisa toinen (25) ja Rakel kolmas (27).
Miehissä Jari Kopra ja Tapani Laine olivat parhaita (22) ja kolmansia olivat Jyrki Backlund, Veikko Itkonen ja Matti Torkkeli (24).
Kaikki tulokset löytyvät ”Kilpailusarjojen pistetilanteet”-sivulta ”Kilpailuiden” alta. Tuloste ilmestynee myös Hugon ilmoitustaululle.
Ensi kerralla saammekin nauttia normaalisti haravoiduista bunkkereista, ehkä heinäkuun helteistä ja varmasti muutamasta hyvästä lyönnistä!
Matti Torkkeli
